Kangasniemellä golfkenttä vauhdilla
eteenpäin
Ennakkomerkintähinnat päättyvät 30.9.2004.
Maksuton liittyminen golfseuraan päättyy 31.12.2004.
Yhteistyötä alueen muiden golfseurojen kanssa valmistellaan.
Talviset hiihtoreitit suunnitteilla.
Golfkenttä Kangasniemellä on nousemassa kovaa vauhtia kohti todellisuutta. Osakkeiden ennakkovaraukset ovat lähteneet hyvin liikkeelle ja alustavat kenttäurakkaneuvottelut on jo aloitettu. Golfkenttä sai toimenpideluvan jo kesäkuussa ja heinäkuun loppuun odotetaan ympäristölupaa sekä töidenaloituslupaa. Tavoitteena olisi aloittaa työt syyskuussa ja aliurakoinnit pyritään tarjonnan mukaan kohdentamaan Kangasniemen talousalueelle. Golfkentän tuloon suhtaudutaan Kangasniemellä hyvinkin myönteisesti tulevana työllistäjänä ja kunnan palvelu- ja matkailutoimintaa kohottavana tekijänä.
Osakkeiden ennakkomerkinnät ostositoumuksilla ovat lähteneet hyvään vauhtiin ja nyt ovat heränneet aktiivisiksi myös paikalliset yritykset, jotka ovat oivaltaneet edullisen tavan hoitaa sekä omaa pr-toimintaansa että oman työhenkilöstönsä liikuntamahdollisuuksien kehittämistä. Samoin kesäasukkaat ja myös vakituiset asukkaat ovat heränneet liikkeelle osan ensiksi odotellessa, että kuinka hankkeelle on käymässä ja nyt hankkeen kehittymisen myötä ovat tehneet hankintapäätökset. Osakkeet ovat menneet jo sitä vauhtia, että esimerkiksi 1. merkinnän sijoitusosakkeita (S-osake) on jäljellä enää yksittäisiä kappaleita. Tämä antaa hyvää varmuutta epäröivällekin pelioikeusosakkeen varaajalle, sillä suuri osa sijoitusosakkeista on merkitty markkinasijoittajille.
Osakevaraustilanteen kehittymisen myötä on päästy tilanteeseen, että ennakkomerkintähinnat päättyvät 30.9.2004. Osakkeita on siihen asti varattavissa nettisivuilla www.puulagolf.com saatavilla ostositoumuslomakkeilla kuitenkin siten, että 1. merkintään varattujen osakkeiden kokonaismäärää osakelajeittain ei ylimerkitä. Ennakkomerkinnän päätyttyä osakkeiden hinnat nostetaan normaalihintaan, joka tarkoittaa noin 250 euron nousua pelioikeutta kohden. Eli nyt on vajaa 2½ kuukautta aikaa niille, jotka ovat harkinneet osakkeen hankintaa edulliseen ennakkomerkintähintaan. PuulaGolf nimeä käyttävän kenttäyhtiön osakkeita on myös varattavissa osamaksulla ”Tiiaa tasaerin”, jossa yhden pelioikeuden sisältävän C-osakkeen saa itselleen ennakkovarausaikana 100 euroa /kk 24 kk ajan. Normaali C-osakkeen ennakkovaraushinta on 2.250 euroa. Valtakunnallisessa hintavertailussa voidaan PuulaGolfin osakkeita pitää varsin edullisina.
Kenttäyhtiön yhteydessä perustetaan myös samanniminen golfseura. Golfseuran ennakkojäsenyyteen varauslomakkeita on myös saatavissa samoilta nettisivuilta. Jäseneksi liittyminen on maksuton 31.12.2004 saakka, jonka jälkeen astuvat voimaan normaalit liittymismaksut. Jäsenmaksultaan myös PuulaGolf on edullinen sen ollessa 50 euroa vuodessa. Golfissahan jokaisen pelaajan on kuuluttava johonkin golfseuraan pystyäkseen hankkimaan golfin ajokortin, Green
Cardin.
Yhteistyötä muiden maakunnassa toimivien golfkenttien kanssa on myös valmisteltu. Yhteistyösuunnitelmia on alustavasti lämmitelty ainakin tällä viikolla avattavan Hankasalmen Revontuligolfin sekä Pieksämäen AnolaGolfin kanssa. Yhteistyöllä on mahdollisuus kehittää mielenkiintoista ja vaihtelevaa palvelutarjontaa potentiaalisille asiakkaille ja harrastajille sekä saada harrastukselle laajempaa sekä edullisempaa suoritusmahdollisuutta.
Kesäisen golffaamisen ohella on käyty keskustelua hiihtolatujen suunnittelusta golfväylien karheikoille. Jo 9-reikäisen kentän karheikoille saadaan sijoitettua vaihtelevamuotoinen noin 3,5 – 4 km pitkä hiihtolatu. Kentän yhteyteen rakennetaan yli 100-paikkainen pysäköintipaikka ja kahviorakennus, joka voidaan tarpeen mukaan pitää talvikaudellakin viikonloppuisin avoinna muutamia tunteja hiihtäjien iloksi. Mikäli reitistö täyttää kilpahiihtäjien vaatimuksia, olisi harjoituskentästä saatavissa talvikaudeksi helposti kunnollinen 100 x 250 metrin kokoinen lähtö- ja maalialue. Hiihtolatujen suunnitteluun Kangasniemeltä varmasti löytyy ammattitaitoista suunnitteluapua. Latujen valaistusta myös harkitaan riippuen yhteistoimintamahdollisuuksista eri tahojen kanssa. Tarvittavat maastotyöt ja kaapelivedot on helppo tehdä kentän rakennustöiden aikana.
Paluu
ajankohtaisiin