Kuulumisia Tallinnan matkalta 24.- 26.4.2009

Matka on nyt onnellisesti takanapäin ja väsyneet matkustajat odottavat kuumeisesti oman kentän avajaisia. Kevät ei ollut kovinkaan paljoa pidemmällä kuin täällä, mutta lämpöiset päivät saivat väylät vihertämään ihan silmissä. Peli kulki itse kultakin vaihtelevasti, mutta golfin mukaan siedettävästi. Nauttimaanhan me lähdettiin. Pientä kilpailua oli tietysti mukana. Naisten kaksipäiväisen kisan voitti ylivoimaisesti Riitta Hokkanen ja miesten vastaavan kilpailun voittajaksi julistettiin vielä junioreissa pelaava Tuukka Junni. Onnea heille molemmille.

Pientä jännitystäkin oli mukana, sillä linja-autoon murtauduttiin. Saaliiksi pitkäkyntiset kelpuuttivat ainoastaan logopallot ja Keijon lippahatusta klipsitelineen. Hattu ei kelvannut. Muuten matka meni mukavasti, hauskassa seurassa. Kiitos kaikille osallistuneille!

- Juha ja Keijo -

Ps. Ensi vuonna kannattaa olla varuillaan, sillä matka täyttyi taas tänä vuonna hetkessä. 

- Samat -

[päivitetty 8.5.2009]

Paluu ajankohtaisiin