Tiedote 6.10.2004
Väylät muotoutuneet maastoon

Kahden viikon aikana maasto golfkentän alueella on muuttanut muotoaan. Kaikki 9 väylää on avattu maastoon ja tänään viimeinen hakkuukone poistui alueelta harvennusten päätyttyä. Työt metsäalueella jatkuvat kannonnostolla ja hakkuurisujen poistona. Parhaimmillaan maastossa oli yhtä aikaa 3 metsäkonetta ja 3 ajokonetta sekä kannonnostossa kaivinkoneen ja ajokoneen työpari.

Kaivinkoneet ovat aloittaneet omat osuutensa. Harjoituslyöntipaikan maastoa on käännetty ja alue alkaa olemaan viimeistelymuodoissaan kuluvan viikon aikana. Tällä hetkellä kentällä työskentelee 3 kaivinkonetta ja järeämmän kokoluokan kaivinkone on tulossa alueelle lähiaikoina. Harjoitusalueen pintamuotoilua varten alueella työskentelee muutaman päivän ajan myös raskas puskukone. Kylvö jätettäneen keväälle ottamatta turhaa riskiä arvaamattomasta syyssäästä.

Osakemerkintä 1 päättyi onnistuneena

PuulaGolf Oy:n 1. osakemerkintä saatiin päätökseen 30.9.2004. Merkinnässä varattiin kaikkia osakesarjoja ja pelioikeusosakkeiksi muunnettuina osakkeista on jo liikkeellä yli kolmasosa. Tavoitteena ollut 60% taso rakentamisrahoituksesta saavutettiin. Seuraavaksi yhtiön toiminnassa on ylimääräinen yhtiökokous 30.10.2004 Oolrait Safarit Oy:n toimitiloissa. Kutsu osakkaille lähtee lähipäivinä postiin. Osakemerkintä 2 avataan 1.11.2004 yhtiökokouksessa hyväksyttävillä perusteilla.

Katso kuvia kenttätyömaalta:

Paluu ajankohtaisiin