NAISTOIMIKUNTA
Uuden kauden suunnittelu on
käynnistynyt
PuulaGolfin ladytoiminnassa on
suoritettu vahdinvaihto. Pitkäaikainen ladykapteenimme Merja Alisalo viettää
ensi kesänä hyvin ansaittuja eläkepäiviä aktiivitoimijan tehtävistä.
Samalla myös naistoimikunnan kokoonpano on uudistunut ja joukkoon kuuluvat
ladykapteenin lisäksi Johanna Suuronen, Aila Kemppi, Marika Hurme, Lea Lehtimäki
ja Leena Haapanen.
Ajatuksia ja ideoita kauteen
2012 on käyty hakemassa valtakunnallisesta ladykapteenien tammikuun
tapaamisesta ja tällä hetkellä on nuppi turvoksissa ideoista. Mitä niistä
ja miten lopulta jalostuu toteuttamiskelpoisiksi, sen päätämme sitten yhdessä
maaliskuun kokouksessa.
Syksyllä piirrettiin
suuntaviivat toimintasuunnitelmaksi tulevalle kaudelle (tiedot alhaalla siihen
perustuen), mutta naisillahan on oikeus muuttaa mieltään sen enempää
perustelematta milloin vain. Sen vuoksi kaikenlaiset toimintatoiveet ovat
tervetulleita teiltä ihan jokaiselta, seuramme ladyt. Uuden naistoimikunnan
tavoitteena on kasvattaa jäsenistön aktiivisuutta entisestään ja madaltaa
sekä tapahtumiin että kilpailuihin osallistumisen kynnystä – asioita,
joihin jokaisella varmasti on jotain ajatuksia ja toivon todella niiden
jakamista!
Kannattaa seurailla saittia, päivitämme
tietoja sitä mukaa kun uutta jaettavaa on. Toivottelen tässä vaiheessa puhtia
talviharjoitteluun, oli se sitten chippailua seuran talvitreeneissä tai
mentaaliharjoittelua hyvän kirjan kanssa takkatulen ääressä. Pidetään
yhteyttä ja nähdään keväällä kentällä!
Mari Soisalo
Naistoimikunnan puheenjohtaja ja ladykapteeni
mari.soisalo@gmail.com
Puh. 040 547 9716
Toimintaa
kaudella 2012
Seurojen välinen kilpailu
Naisten Rundi, jossa ovat mukana JyväsGolf, Laukaan PeurunkaGolf, MuurameGolf,
RevontuliGolf ja PuulaGolf, pelataan jo viidettä kertaa. Pelipäiviä eli
osakilpailuja on kesän aikana kerran kunkin seuran kotikentällä. Yhteistyötä
lähialueen seurojen kanssa pyritään muutenkin tiivistämään. Ladykapteenien
kokouksessa saimme jo kutsun Golf Porrassalmelta saapua heidän vieraakseen.
Omalla kentällä järjestettäneen
aikaisempien vuosien tapaan naisille suunnattu kauden avaustapahtuma,
valtakunnallinen Naisten Sunnuntai, Naiset kutsuvat miehet pelaamaan
-parikilpailu ja seuran omat naisten peli-illat. Uutena tapahtumana järjestetään
vain naisille suunnattu avoin kilpailu, jonka tarkoituksena on madaltaa
viralliseen kilpailuun osallistumista naispelaajille.
Ilmoittelemme meitä koskevista asioista myös kahvion
ilmoitustaululla.
Lisätietoja
tapahtumista
ja
tilaisuuksista
päivitetään
tälle
sivulle,
vierailethan
siis
täälläkin
usein!